HAUTAJAISKUVAUS

Hautajaiskuvaus on kaunis ja arvokas tapa ikuistaa edesmenneen läheisen viimeinen matka.


Hautajaispäivä on täynnä muistoja, tunteita ja läheisten kohtaamisia. Surun keskellä kaikkea ei välttämättä ehdi huomata, ja siksi valokuvat voivat olla arvokas tapa säilyttää muistoja päivästä ja ihmisistä, joiden kanssa sen sai jakaa.


Olen kuvannut hautajaisia vuosien ajan ja työskentelen aina hienotunteisesti, kunnioittavasti ja mahdollisimman huomaamattomasti. Tallennan teille tämän raskaan päivän niin, ettei teidän tarvitse itse huolehtia kuvien ottamisesta, vaan voitte keskittyä hyvästeihin, läheisiinne ja itse tilaisuuteen. Kuvaan hautajaisia dokumentaarisella otteella, tilanteen luontevaa kulkua kunnioittaen. En halua häiritä siunaustilaisuutta tai ohjata ihmisten toimintaa tarpeettomasti, vaan tallentaa päivän sellaisena kuin se tapahtuu.


Siunaustilaisuuden päätteeksi voimme ottaa perhe- ja ryhmäkuvia toivomillanne kokoonpanoilla haudalla tai kirkossa. Toteutan myös mielelläni muita kuvaustoiveita, kerrothan niistä mieluiten jo kuvauksen varausvaiheessa, kiitos.


Vainajan, omaisten ja vieraiden yksityisyys on minulle tärkeää. Kunnioitan jokaisen surua, enkä koskaan jaa tunnistettavia kuvia omaisista tai vieraista ilman erillistä lupaa.


KATSO LISÄÄ